Koulutukset

Lo­ka-mar­ras­kuun vaih­tees­sa ko­koon­nuim­me ot­si­kon mu­kais­ten asioi­den ää­rel­le ka­ma­rim­me jä­se­nen Emi­lia Vuol­teen kou­lu­tet­ta­vak­si. Vaik­ka ai­heet kuu­los­ti­vat­kin sel­lai­sil­ta, et­tei­vät ne oli­si ajan­koh­tai­sia täl­lai­sil­le al­le ne­li­kymp­pi­sil­le, il­lan ai­ka­na tu­li il­mi mon­ta asi­aa, jois­ta kan­nat­tai­si huo­leh­tia jo nyt. Pääl­lim­mäi­se­nä mie­leen jäi edun­val­von­ta­val­tuu­tus, jon­ka avul­la voi mää­rit­tää ku­ka pys­tyy hoi­ta­maan val­tuut­ta­jan asioi­ta, mi­kä­li tä­mä ei it­se enää sii­hen ky­ke­ne. Edun­val­von­ta­val­tuu­tuk­sen avul­la saa­daan oi­keu­det hoi­taa val­tuu­te­tun asioi­ta no­peam­min ja hel­pom­min kuin “nor­maa­lin” edun­val­von­ta­pro­ses­sin kautta.

Edun­val­von­ta­val­tuu­tuk­ses­ta kan­nat­taa ju­tel­la van­hem­pien su­ku­lais­ten kans­sa, joil­le asia voi iän puo­les­ta tul­la ajan­koh­tai­sek­si. Kos­kaan ei myös­kään tie­dä, mi­tä huo­mi­nen tuo mu­ka­naan, jo­ten edun­val­von­ta­val­tuu­tus oli­si ai­van eh­do­ton esi­mer­kik­si yri­tyk­sen omis­ta­jil­le ja osak­kail­le. Val­tuu­tuk­seen pys­tyy mää­rit­tä­mään mi­tä asioi­ta val­tuu­tet­tu voi hoi­taa ja kuin­ka hän on vel­voi­tet­tu an­ta­maan niis­tä ti­liä mai­straa­til­le. Myös toi­min­taoh­jei­ta voi­daan val­tuu­tuk­seen si­säl­lyt­tää. In­ter­ne­tis­tä­kin löy­tyy val­mii­ta poh­jia val­tuu­tuk­sen te­koon, mut­ta val­tuu­tuk­sen teos­sa kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti hyö­dyn­tää asian­tun­ti­ja-apua, tai muu­ten voi käy­dä niin et­tei val­tuu­tus ole­kaan pätevä.

Il­lan ai­ka­na kä­si­tel­tiin myös tes­ta­ment­tia ja pe­rin­tö­asioi­ta, ja niis­tä par­hai­ten mie­leen jäi mi­tä kan­nat­taa teh­dä, jos käy niin­kin va­li­tet­ta­vas­ti, et­tä pe­rin­tö ai­heut­taa rii­taa. On­nek­si täm­möis­tä ei omas­sa su­vus­sa ole ja toi­vot­ta­vas­ti ei tu­le ole­maan­kaan, mut­ta pe­sän­sel­vit­tä­jän ja ‑ja­ka­jan ole­mas­sao­lo on hy­vä muistaa.

Il­lan in­nos­ta­ma­na suo­sit­te­len jo­kais­ta et­si­mään tie­toa edun­val­von­ta­val­tuu­tuk­ses­ta ja miet­ti­mään kan­nat­tai­si­ko se hoi­taa kun­toon jo nyt!

-Ma­ri Hamara

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Myyn­ti­kou­lu­tus? En­hän mi­nä tee edes myyn­tiä työk­se­ni… höpöhöpö!

Me kaik­ki teem­me myyn­tiä jol­lain ta­sol­la se­kä työ­elä­mäs­sä et­tä va­paa-ai­ka­na. To­sin em­me vält­tä­mät­tä tun­nis­ta myyn­ti­työk­si si­tä, kun neu­vot­te­lem­me lap­sen kans­sa sii­tä, mik­si pit­kät housut pi­tää lait­taa jal­kaan, vaik­ka on “ke­sä”.

Mi­tä myyn­ti on? Myyn­ti on si­tä, et­tä myyt oman aja­tuk­se­si toi­sel­le. Aja­tus voi ol­la vaik­ka se, et­tä saat puo­li­so­si aja­maan nur­mi­kon tai asiak­kaan os­ta­maan uu­den pal­ve­lun yri­tyk­ses­tä­si. Myyn­tiä on kaikkialla.

Erää­nä kau­nii­na mut­ta kyl­mä­nä tou­ko­kui­se­na maa­nan­tai­na jär­jes­tim­me myyn­ti­kou­lu­tuk­sen Sol­ler­tik­sen ti­lois­sa ja kes­kus­te­lim­me, mit­kä asiat ovat tär­kei­tä myyn­nis­sä. It­se olen kou­lut­ta­nut myy­jiä yli kah­dek­san vuot­ta, luot­saan myyn­ti­tii­miä ja teen myös ak­tii­vi­ses­ti myyntityötä.

Kou­lu­tuk­ses­sa kä­sit­te­lim­me myyn­nin kul­ma­ki­viä, jot­ka aut­ta­vat myy­jää poh­ti­maan omaa te­ke­mis­tään ja ke­hit­ty­mään en­tis­tä pa­rem­mak­si myyn­ti­työs­sään. Kou­lu­tuk­sen tar­koi­tus ei ol­lut paa­sa­ta “sa­nat suuhun”‑meiningillä, vaan poh­tia mi­ten myyn­nin pe­rus­asiat voi­si so­vit­taa omaan toimintaan.

“En voi op­pia enää mi­tään myy­jä­nä” on nau­ret­ta­vin­ta, mi­tä olen kuul­lut myy­jän suus­ta. Myy­jä ei voi iki­nä le­vä­tä laa­ke­reil­laan ja sy­lek­siä kat­toon, sil­lä asia­kas­kent­tä muut­tuu ko­ko ajan. Jos jo­ku tek­niik­ka toi­mi vie­lä vuo­si sit­ten, sa­ma ei toi­mi enää tä­nään. Myyn­ti muut­taa ko­ko ajan muo­to­aan, ja sen vuok­si myy­jän tu­lee poh­tia omaa tekemistään.

Myyn­ti­työ läh­tee jo­kai­sen myy­jän omas­ta asen­noi­tu­mi­ses­ta. Jos asen­ne on vää­rä, se nä­kyy tu­lok­sis­ta. Myyn­ti ei kul­je, kek­si­tään te­ko­syi­tä, ei klousa­ta asia­kas­ti­lan­tees­sa. Nä­mä ovat hy­viä varoitusmerkkejä.

Asen­teen li­säk­si täy­tyy aset­taa ta­voit­teet omal­le myyn­ti­työl­leen. To­ki, osa ta­voit­teis­ta tu­lee an­net­tu­na ylem­pää, mut­ta ta­voit­tei­siin pää­sy riip­puu jo­kai­ses­ta it­ses­tään. Mon­ta­ko kaup­paa si­nun tu­lee teh­dä, jot­ta pää­set ase­tet­tuun myyn­ti­ta­voit­tee­seen? Mon­ta­ko tar­jous­ta ja asia­kas­ta­paa­mis­ta vaa­di­taan tu­lok­seen? En­täs kon­tak­tit? Jos myy­jä ei ase­ta it­sel­leen sel­kei­tä ta­voit­tei­ta päivä‑, viikko‑, kuukausi‑, kvar­taa­li- ja vuo­si­ta­sol­le, omaa toi­min­taa on han­ka­la oh­ja­ta ak­tii­vi­ses­ti koh­ti ase­tet­tua tu­los­ta­voi­tet­ta. Jos nyt mie­tit, et­tä et tee myyn­tiä työk­se­si… noh, si­nul­la voi ol­la eri­lai­set mit­ta­rit, mut­ta ne­kin ovat tavoitteita.

Kun asen­ne ja ta­voit­teet ovat kun­nos­sa, voi­daan kes­kit­tyä myyn­ti­tek­nii­koi­den hio­mi­seen. Tär­keä­tä on miet­tiä, kuin­ka asia­kas­ta kul­je­te­taan ti­lan­tees­sa kuin ti­lan­tees­sa koh­ti ta­voi­tet­ta eli kaup­paa. Myyn­ti­tek­nii­koi­ta on pal­jon, ja jo­kai­sen tu­lee löy­tää se it­sel­leen so­pi­vin. Sii­hen ei au­ta muu kuin roh­kea ko­kei­le­mi­nen.  Kou­lu­tuk­ses­sa kä­vim­me lä­pi myyn­nin pu­nais­ta lan­kaa: mit­kä asiat ovat tär­kei­tä myyn­nin eri vai­heis­sa ja mil­lä ta­val­la asia­kas­ta tul­ki­taan myyn­ti­ti­lan­tees­sa. Myyn­ti­työn ke­hit­tä­mi­nen on juu­ri roh­keut­ta ko­keil­la eri tek­nii­koi­ta ja löy­tää niis­tä oi­kea omaan myyntityöhön.

Ky­sy­mys ei ole­kaan mik­si si­nä tar­vit­set myyn­ti­kou­lu­tus­ta vaan mi­hin kaik­keen si­tä tarvitset?
Buuk­kaa ai­ka ka­len­te­ris­ta­ni, niin ju­tel­laan li­sää 🙂

Tii­na Weisell
Ak­tii­vi­nen ka­ma­ri­lai­nen ja myyn­ti- ja di­gi­val­men­ta­ja Sol­ler­tik­sel­la

Vuo­si­ko­kous on ohi ja voi to­de­ta et­tä huh! Oli ni­mit­täin haus­kaa. En­nen ko­kous­ta me pin­kit ko­koon­nuim­me ja pi­dim­me oman yli­mää­räi­sen jä­sen­ko­kouk­sem­me, jos­sa kä­vim­me lä­pi vii­me vuo­den budjetin.

Per­jan­tai il­lan tu­lo­juh­las­ta liik­kuu hu­hu­ja, et­tä kuo­pio­lai­set va­ras­ti­vat key­no­te pu­hu­jan Jou­nin Kau­pan Sam­po Kau­la­sen. Hu­hu­ja ei ole vah­vis­tet­tu, mut­ta il­las­ta on jää­nyt kuvamateriaalia.

  

Lau­an­tai­na saim­me tuu­tin täy­del­tä mah­ta­via kou­lu­tuk­sia, upei­ta pu­hu­jia ja erit­täin jän­nit­tä­vän pu­he­kil­pai­lun. Pu­he­kil­pai­lus­sa oman ka­ma­rim­me Sa­muel nap­pa­si kun­nia­mai­nin­nan. Lois­ta­vaa työ­tä Samuel!

Vuo­si­ko­kous hui­pen­tui tie­ten­kin kaik­kien odot­ta­maan gaalailtaan.

Il­ta start­taa­mas­sa, kät­te­lyt käynnissä.

Alue D:n kää­ty­po­ruk­ka eli säih­ky­vät puheenjohtajat.

Ja mei­dän ka­ma­rin po­ruk­ka se­kä muu­ta­ma vie­rai­le­va täh­ti. Olet­te ihania 🙂

Gaa­las­sa riit­ti tun­nel­maa. Seu­raa­va ko­kous­ta odotellessa…

Ta­paat uu­den ih­mi­sen. Kät­te­ly, esit­täy­ty­mi­nen, hy­my. Mie­li­ku­va on muo­dos­tu­nut, mut­ta ni­mi unoh­tu­nut jo kol­man­nen lauseen kohdalla.

Muu­ta­man vii­kon ta­kai­nen kou­lu­tus­päi­vä, tu­lee­han täs­tä blo­gi­teks­ti hel­pos­ti. Ai­he tai­si ol­la pu­he­kou­lu­tus, vai pu­heen ra­ken­ne, vai… Säh­kö­pos­ti pe­las­taa: pu­he­kou­lu­tus. Ja kou­lu­tuk­sen mats­kut löy­ty­vät var­maan­kin myös säh­kö­pos­tis­ta. Ai ei? No var­maan sit­ten ai­na­kin siel­tä M‑Filesistä. Tä­hän vä­liin puo­li tun­tia klik­kai­lua M‑Filesin ih­me­maas­sa ja pie­ni tur­hau­tu­mi­nen. No, kyl­lä­hän mi­nä nyt il­man mats­ku­ja­kin muis­tan mi­ten se kou­lu­tusil­ta eteni.

Saa­pu­mi­nen ai­kaan paik­kaan odo­tet­tuun. En­sim­mäi­nen muis­ti­ku­va: pet­ty­mys, ei kah­via. Oli­si mais­tu­nut kyl­lä, jos vie­lä vaik­ka pul­lal­la niin vie­lä pa­rem­pi. Kou­lut­ta­ja esit­täy­tyy ja avaa Power­Poin­tin. Mi­kä sii­nä on, et­tä ei ny­ky­ään kah­via tar­jo­ta ku­ten en­nen. Kus­tan­nus­ky­sy­mys var­maan, luul­ta­vas­ti, eh­kä. Kah­via oli­sin sil­ti ha­lun­nut, vaan ei­pä mei­dän­kään kou­lu­tuk­sis­sa saa enää kah­via. Aja­tus­ten kam­pea­mi­nen ta­kai­sin kou­lu­tuk­seen, nyt opin pu­hu­maan. Töis­sä seit­se­män tun­nin pu­he­ma­ra­ton taus­tal­la, aja­tus mei­naa har­hail­la. Kes­ki­ty­tään­pä nyt ai­hee­seen, slai­dit vaih­tuu. Pu­he­kil­pai­lu jo­tain, me­nes­tys­tä­kin tul­lut jol­le­kin, kol­men mi­nuu­tin set­ti. Tai jos­sain vii­den. Ja jos­sain seit­se­män. Ei lie­ne olen­nais­ta, mut­ta tä­mä jää muis­tiin. In­si­nöö­rin muis­ti tyk­kää lu­vuis­ta — vie­lä kun muis­tai­si mi­hin nä­mä liittyivät.

Sit­ten pu­hut­tiin kol­mi­nai­suu­des­ta. Jesh, lu­ku­muis­ti toi­mii taas. Ja piir­ret­tiin kaa­vio. Muis­ti on sii­tä jän­nä epe­li, et­tä sin­ne up­po­aa asia vas­ta kun si­tä on pääs­syt jos­sain so­vel­ta­maan tai kun sen on it­se tul­kin­nut pa­pe­ril­le. Täs­tä­kin jäi sel­vä muis­ti­jäl­ki: kol­me ja kol­me ja kol­me. Hy­vä pu­he koos­tuu kol­mes­ta osas­ta: alus­sa ker­ro­taan mis­tä pu­hu­taan, tii­vis­te­tään asiat kol­meen pää­koh­taan, ava­taan ku­ta­kin kol­mea koh­taa kol­mel­la li­sä­koh­dal­la ja ve­de­tään hom­ma lo­puk­si nip­puun. Jäl­ki­kä­teen kat­sot­tu­na tuos­sa on kyl­lä nel­jä koh­taa, mut­ta se jää huo­nom­min mie­leen. Pi­täy­dyn kol­men koh­dan muistisäännössä.

Pu­heen ra­ken­teen hah­mot­te­lun jäl­keen tree­nat­tiin pu­heen ra­ken­ta­mis­ta sa­tun­nai­sen ai­heen poh­jal­ta. Kol­men mi­nuu­tin ai­ka­ra­ja toi hel­po­tus­ta ja haas­tet­ta. Kai nyt kol­men mi­nuu­tin pu­heen saa var­tis­sa pol­kais­tua ka­saan. Kii­vas­ta hah­mot­te­le­mis­ta, ar­gu­ment­tien ma­kus­te­lua, pa­ri hörp­pyä vet­tä ja val­mis. Oma pu­heen­vuo­ro vii­mei­se­nä, hy­vää ai­kaa seu­ra­ta mi­ten muut set­tin­sä ve­ti­vät ja mi­tä ai­hees­ta kek­si­vät. Näin muu­ta­man vii­kon jäl­keen ei mi­tään muis­ti­ku­vaa mi­tä muut pu­hui­vat tai oi­keas­taan edes mi­tä it­se pu­hui. Kui­ten­kin hy­vin vah­va­na muis­tis­sa se vai­ku­tel­ma, mie­li­ku­va, mi­kä kun­kin pu­hu­jan ole­muk­ses­ta pu­heen jäl­keen jäi. Muis­tan ih­me­tel­lee­ni sa­maa asi­aa jo kou­lu­tuk­ses­sa: kol­men mi­nuu­tin pu­heen ai­ka­na eh­ti unoh­taa, mis­tä pu­hu­ja alus­sa läh­ti liikkeelle.

Mi­tä pu­he­kou­lu­tuk­ses­ta sit­ten lo­pul­ta jäi kä­teen? Pu­heen run­gon ra­ken­teen hah­mot­ta­mi­nen aut­taa pää­se­mään al­kuun uu­den pu­heen luo­mi­ses­sa. Ei se vie­lä hy­vää pu­hu­jaa tee, mut­ta toi­vot­ta­vas­ti aut­taa vält­tä­mään jaa­rit­te­lua. Mi­ten­kä sit­ten saa­daan kol­men mi­nuu­tin pu­hees­sa tois­tet­tua nii­tä kol­mea point­tia si­ten, et­tä vies­ti vä­lit­tyy pe­ril­le as­ti, mut­tei kuu­los­ta jank­kaa­mi­sel­ta? Ja on­ko täl­lä kai­kel­la kui­ten­kaan mi­tään vä­liä, jos vain fii­lis jää mie­leen? On­nis­tuu­ko pu­heen lo­pun nousu­joh­tei­suus ja he­ku­man hui­pul­le ki­pua­mi­nen hel­pom­min, jos al­ku on­kin tap­po­tyl­sä? En­tä kum­paa pu­hees­sa en­si­si­jai­ses­ti kan­nat­taa läh­teä ha­ke­maan: si­tä, et­tä ih­mi­set muis­ta­vat mis­tä pu­huit, vai si­tä, et­tä ih­mi­set muis­ta­vat ku­ka pu­hui? Ja pi­tää­kö ai­na ol­la kah­via tar­jol­la? Enem­män ky­sy­myk­siä läh­ties­sä kuin tul­les­sa, hyvä.

Ma­ri Kie­ma pi­ti lean-kou­lu­tus­ta maa­nan­tai­päi­vän päät­teek­si. Pa­ri tun­ti­nen vie­räh­ti ai­van hujauksessa.

 

It­se tii­vis­tin lean-ajat­te­lun päh­ki­nän­kuo­reen omiin muis­tiin­pa­noi­hi­ni seuraavasti:

• et­si ongelma
• pai­kal­lis­ta pullonkaulat
• rat­kai­se isoin pullonkaula
• mit­taa tulokset

Help­poa, eikö 😉

[Lue li­sää…] tie­toa­Va­kuu­ta ja vai­ku­ta ‑kou­lu­tus