Tapahtumat

Kuo­pion Nuor­kaup­pa­ka­ma­ri jär­jes­ti ke­sä­kuun lo­pul­la tu­tus­tu­mis­käyn­nin Kuo­pion Las­ku­var­jour­hei­li­jat ry:lle. Hei­dän luo­naan pääs­tiin tu­tus­tu­maan eri­lai­siin har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­siin, jois­sa ja­lat on ir­ti maasta.

Mu­kaan tu­tus­tu­mis­käyn­nil­le pää­si myös per­he, jo­ten kyy­ti­läi­sik­si läh­ti it­se­ni li­säk­si mies ja 6v poi­ka. Poi­ka mei­na­si, et­tä mit­tään en kok­kei­le (vaik­ka mu­kaan mie­lel­lään läh­ti­kin). Pai­kan pääl­lä pien­ko­neet näh­ty­ään hän kui­ten­kin ky­syi: ”Jo­ko mennään?”.

Ris­sa­lan len­to­ken­täl­lä mei­tä odot­ti niin ka­ma­ri­lai­sia kuin pien­ko­neen len­tä­jiä, se­kä ka­sa las­ku­var­jo­hyp­pää­jiä val­mii­na hui­ma­päi­seen hyp­pyyn. Pää­sim­me tu­tus­tu­maan yh­dis­tyk­sen piä­paik­kaan ja len­to­ken­tän lai­dal­la oli näy­til­lä muu­ta­ma pienkone.

Onnea mukana

Kos­ka Kuo­pion len­to­ken­täl­lä oli as­falt­ti­työt käyn­nis­sä, oli kent­tä sul­jet­tu­na. Mei­dän per­heen on­nek­si reit­ti­len­to­ko­neen las­kun ja läh­dön vä­lil­lä oli puo­li tun­tia ai­kaa. Tuo ai­kaik­ku­na oli juu­ri riit­tä­vä yh­del­le pie­nel­le len­nol­le. Len­non­joh­dol­ta­kin oli sii­hen saa­tu lu­pa, jo­ten mei­dän per­he hyp­pä­si äk­kiä kyy­tiin ja läh­ti kat­se­le­maan hie­man kor­keam­mal­ta Kuo­pion maisemia.

It­se olen ol­lut ker­ran ai­em­min­kin pien­ko­neen kyy­dis­sä, ei­kä len­tä­mi­nen it­ses­sään ol­lut vie­ras­ta mie­hel­le tai po­jal­le­kaan. Jän­ni­tys lap­sen sil­mis­sä oli kos­ket­ta­vaa kat­sel­ta­vaa. Mie­hen sil­miä en näh­nyt, kos­ka hän kui­ten­kin is­tui kaik­kien nii­den nip­pe­lei­den luo­na edes­sä. Voin lä­hes van­noa, et­tä in­nos­tus­ta oli siel­lä­kin nähtävissä.

Meil­lä kai­kil­la oli kuu­lok­keet, jo­ten mie­len­kiin­nol­la kuun­te­lim­me len­non­joh­don ja len­tä­jän kes­kus­te­lui­ta. Poi­ka poh­ti mat­kan ai­ka­na, et­tä mi­tä ta­pah­tuu jos len­tää päin pil­veä? Voi­daan­ko me len­tää pil­vien ylä­puo­lel­la? En­tä mi­ten se ko­ne py­syy siel­lä ilmassa?

Ai­kui­sil­le kyy­ti­läi­sil­le ai­toa jän­ni­tys­tä loi len­to­ti­lan­ne, sil­lä mei­dän kans­sa sa­maan ai­kaan il­maan nousi­vat ne hui­mat hyp­pää­jät. Kos­ka len­sim­me hei­dän ko­neen­sa kans­sa sa­mas­sa il­ma­ti­las­sa, oli kai­kil­la sil­mät tark­ka­na. It­se hyp­pää­jiä ei va­li­tet­ta­vas­ti näh­ty, mut­ta toi­sen pien­ko­neen kans­sa sil­muk­kaa len­täes­sä oli­sin mel­kein voi­nut ku­vi­tel­la ole­va­ni hui­ma­kin kuviolentäjä!

Ei­kä ne mai­se­mat­kaan ihan huo­no­ja ol­leet. Kier­sim­me Kuo­pion kes­kus­tan kol­mas­ti, hie­man eri kul­mis­sa. Il­ma oli to­del­la kau­nis ja puo­li­tun­ti­nen me­ni kuin… sii­vil­lä. Mut­ta kaik­ki hy­vä lop­puu ai­ka­naan ja niin me­kin las­keu­duim­me ta­kai­sin maan­ka­ma­ral­le. Jo en­nen­kuin po­jan ja­lat kos­ket­ti­vat maa­ta tu­li jat­ko­ky­sy­mys: ”Voi­daan­ko jo va­ra­ta uusi lento?”.

Vie­lä oli kui­ten­kin ih­me­tel­tä­vää jäl­jel­lä. Las­ku­var­jo­hyp­pää­jät oli­vat kää­ri­mäs­sä var­jo­jaan ta­kai­sin ka­saan ja pää­sim­me kat­so­maan las­ku­var­jo­hyp­py­vi­deoi­ta, se­kä ih­met­te­lim­me las­ku­var­jois­tuin­ta (vai­mi­kä­lie­o­li­kaan), jo­hon poi­ka kä­vi pöt­käh­tä­mäs­sä. Ei­kä sii­nä vie­lä kaik­ki. Kä­vim­me kat­so­mas­sa myös säh­köi­siä pien­ko­nei­ta ja näim­me Fou­gan­kin (sil­lä­kin pää­see ha­lu­tes­saan lentämään!).

En us­ko et­tä ku­kaan mei­dän per­hees­tä eh­ti las­keu­tua ko­ke­muk­ses­ta sen il­lan ai­ka­na. Sii­nä hu­mus­sa eh­din jo al­kaa haa­veil­la tan­dem-hy­pys­tä (?!), ja mies al­koi pu­hua len­to­lu­van hank­ki­mi­ses­ta. Ai­van hui­kea il­ta, ja vie­lä hui­keam­paa kun sen sai ja­kaa niin oman per­heen kans­sa, kuin mah­ta­vien ka­ma­ri­lais­ten kanssa!

Jo­ko men­nään uudestaan?

-Tai­na Ko­po­nen, koejäsen-

Saa­vuim­me pa­ri­ni kans­sa kuu­mal­le park­ki­pai­kal­le, jos­sa oli jo mui­ta osal­lis­tu­jia. Ter­veh­dim­me ja esit­te­lim­me it­sem­me ja pian saa­pui­kin rat­su­vä­ki eli ta­pah­tu­man jär­jes­tä­jät pai­kal­le. Saim­me odot­taa vie­lä het­koi­sen mat­ti­myö­häi­siä, jon­ka jäl­keen läh­dim­me kä­ve­le­mään aloi­tus­paik­kaa koh­den. Siel­lä odot­ti ma­koi­sa lounas.

Mat­kal­la jän­ni­tys oli kä­sin kos­ke­tel­ta­vaa ja kaik­ki jut­te­li­vat in­nois­saan odot­taen tu­le­vaa. Tie­toa oli har­vi­nai­sen vä­hän ja ai­kai­sem­min täl­lais­ta ei ol­tu jär­jes­tet­ty. Mi­tä­hän si­tä osai­si oi­kein odottaa?

Lou­naal­la tu­tus­tut­tiin vas­ta­pe­laa­jiin ja luo­tiin en­sim­mäi­siä ar­vioi­ta pa­him­mis­ta kil­pai­li­jois­ta. Voit­ta­maan­han tän­ne oli tul­tu! Ni­mien sel­vi­tes­sä ja ra­vit­tu­na oli hy­vä siir­tyä al­ku­pai­kal­le, jos­sa käy­tiin sään­tö­jä se­kä pis­tey­tyk­siä lä­pi. No­peus an­tai­si pis­tei­tä, mut­ta tär­kein­tä oli­si ras­tien sel­vit­tä­mi­nen kun­nial­la. Se rat­kai­si­si lo­pul­ta voittajan.

Lähtölaukaisu

 

Kaik­ki aset­tui­vat vii­val­le odot­ta­maan lähtölaukaisua.

”En­sim­mäi­nen vih­je: Se on lai­tu­rin pääs­sä”, ka­jaut­ti tuomaristosta.

Kaik­ki kään­tyi­li­vät kat­se­le­maan toi­sia ja as­tui­vat en­sim­mäi­sen as­ke­leen. Ren­nos­ti kä­vel­len kaik­ki läh­ti­vät siir­ty­mään edes­sä nä­ky­viä lai­tu­rei­ta koh­den. Kii­la­sim­me reip­paam­mal­la kä­ve­lyl­lä kär­ki­jouk­koon. Lai­tu­rei­ta oli yh­teen­sä kol­me. Pää­tin tut­kia lä­him­män ja lä­he­tin pa­ri­ni tut­ki­maan seu­raa­vaan sa­maan ai­kaan. Ar­va­ten­kin vih­je löy­tyi vii­mei­ses­tä lai­tu­ris­ta, jon­ne juok­sin mui­den mukana.

Ki­sa oli alkanut!

Kadoksissa oleva kyltti

En­sim­mäi­nen vih­je oli ku­va­kort­ti, jos­sa tu­li et­siä kylt­ti. Siel­tä vih­je oh­ja­si me­ne­mään ta­lon taak­se ja seu­raa­maan maa­han maa­lat­tu­ja nuolia.

Mis­sä tä­mä kylt­ti si­jait­see? Tuol­la me­nee mui­ta. Ihan var­mas­ti sin­ne pi­tää men­nä. Hei seu­ra­taan noi­ta! Oho, ne me­ne­vät jo tuon­ne suun­taan. Oi­kais­taan täs­tä hie­man. Sääs­tet­tiin ai­na­kin vii­si met­riä tur­haa juok­sua. Ta­lon ta­ka­na ole­vat nuo­let, en mi­nä nii­tä kyl­lä näe… Tuon­ne ne kui­ten­kin juok­se­vat eli seu­ra­taan nii­tä. Kyl­lä me löy­de­tään en­sim­mäi­nen ras­ti täl­lä­kin tekniikalla!

Mutterin yhdistäminen pultteihin

En­sim­mäi­sel­le teh­tä­vä ras­til­le saa­pues­sa otim­me teh­tä­vä­laa­ti­kon vas­taan. Teh­tä­vä­nä oli yh­dis­tää eri­ko­koi­sia mut­te­rei­ta pult­tei­hin. En­sim­mäi­se­nä ja­oin mut­te­rit ja pul­tit eril­leen. Läh­dim­me pa­ri­ni kans­sa toi­nen isoim­mas­ta ja toi­nen pie­nim­mäs­tä päin ko­kei­le­maan so­pi­via pareja.

Tä­mä­hän on help­po nak­ki. Olen teh­nyt näi­tä kak­si­vuo­ti­aas­ta läh­tien! Het­ki­nen ei­hän tä­mä me­ne mi­ten­kään lop­puun as­ti, ei­hän tuo­ta si­le­ää osaa pit­kin me­ne mi­kään. Aa! Ei kun se riit­tää tuo kier­re osa vain, ihan lii­an epä­sel­vät ohjeet… 

Sokkona metsän läpi

Täs­sä vai­hees­sa suu­rin osa kil­pa­to­ve­reis­ta oli jo men­nyt ohi. Seu­raa­va teh­tä­vä­ras­ti al­koi sa­mas­ta pis­tees­tä. Toi­sen sil­mät si­dot­tai­siin ja toi­nen oh­jai­si ää­nel­lään lä­pi juu­rak­koi­sen ja ki­vi­sen met­sän. Pa­ri­ni to­te­si, et­tä hä­nen oli­si jär­ke­väm­pää ol­la sok­ko­na. It­se olin tois­ta miel­tä. En ero­ta va­sen­ta ja oi­kea­ta toi­sis­taan, jo­ten pa­ri­ni oli­si luul­ta­vam­min nu­rin en­sim­mäi­sel­lä met­ril­lä. Näin ol­len, jos oli­sin it­se sok­ko­na nu­rin me­ne­mi­nen oli­si omal­la vastuullani.

Kau­hea­ta mi­ten pi­meä­tä. Ää­ni kuu­luu tuol­ta eli tuo on var­mas­ti oi­kea­puo­li. Juu­rak­ko eli pi­tää nos­taa jal­kaa ja ve­nyt­tää eteen. Kur­ki­pot­ku siis eteen­päin. Ei­hän tä­mä ole vai­ke­aa. Mik­si me­nem­me näin hi­taas­ti, kyl­lä mi­nä pää­si­sin no­peam­paa­kin. Het­ki­nen, jo­ku on mei­dän edel­lä. Mik­si em­me ohi­ta? Ha­luan ohit­taa. Sa­noin sen ää­neen, jo­ten mik­si en pää­se ohi­tus­kais­tal­le. On tä­mä kyl­lä, ohi­tan sit­ten it­se. Apua sii­nä oli puu. Toi­sel­ta puo­lel­ta sit­ten. Sii­nä­kin on puu ja nä­kö­jään iso ki­vi. Tä­män ta­kia em­me kai ohi­ta. Kyl­lä täl­lai­sil­la ra­doil­la pi­täi­si ohi­tus­kais­ta löy­tyä. Hei, nyt pää­sim­me ohi ja on kuu­lem­ma suo­ra tie. Pa­ri­ni mu­kaan mut­kit­te­len. En mi­nä mut­kit­te­le, ihan suo­raan mi­nä kävelen.

Mittauspiste

Seu­raa­va­na ras­ti­na on mi­ta­ta eri­lai­sia koh­tei­ta sen­teis­tä ai­na gram­moi­hin. Täs­sä teh­tä­väs­sä on hy­vä ha­jaan­tua ja käyt­tää ruu­mii­no­sia apuna.

Näi­tä me ai­na isän kans­sa ko­to­na teh­dään, kun mit­tail­laan asioi­ta! Puus­ta puu­hun vä­li on help­po ot­taa harp­po­mal­la, mut­ta mi­kä harp­paus oli­kaan met­ri? Mi­nul­la on ly­hyet ja­lat, jo­ten sen täy­tyy ol­la iso harp­paus. On­ko­han tä­mä tar­peek­si iso? No ihan tar­peek­si sin­ne päin. Seu­raa­va koh­ta. Ahaa puu­nym­pä­rys­mit­ta. Mit­taan sen etusor­mel­le, jo­ka on noin 10 cm. Seu­raa­vak­si kor­keus tuos­ta tuo­hon. Me­ne­hän si­nä sei­so­maan sii­hen, juu­ri noin. Jos kal­lis­tan pää­tä tuon­ne suun­taan ja vä­hän sumpli­taan niin ai­van. Pak­ko ol­la tuo vas­taus. Ma­ka­ro­nien lu­ku, ei mi­tään ha­jua… Ha­luat­ko las­kea? Hie­noa, mi­nä me­nen tuon­ne seu­raa­vaan. Pal­jon­ko ki­vet pai­na­vat? Jaa­has, jos tä­mä kä­si jak­saa nos­taa ki­lon niin tä­mä on noin ki­los­sa ja nuo muut al­le. Mi­tä miel­tä si­nä olet? Ai luo­tat mi­nuun, no lai­te­taan sit­ten näin.

Tietovisa nykyhetkestä

Mat­ka jat­kui ras­til­ta seu­raa­val­le ja läm­pö al­koi vai­kut­taa. Hi­ki­vir­ta­si ja juo­mis­ta oli hy­vä kai­vaa esil­le. Maas­to oli hiek­kais­ta ja mä­kis­tä. Seu­raa­va ras­ti hää­möt­ti jo vie­rei­sel­lä kuk­ku­lal­la. Ky­sees­sä oli tie­to­vi­sa, jos­sa ky­syt­tiin vii­me ai­kai­sia uutisia.

En­sim­mäi­nen heik­kou­te­ni. En ole seu­ran­nut uu­ti­sia var­maan pa­riin vuo­teen… Mi­kä on pre­si­dent­ti­pa­rin po­jan ni­mi? Ei kyl­lä mi­tään ha­jua, et­kö si­nä­kään muis­ta? No nä­mä muut si­nä kyl­lä tie­dät ai­ka hy­vin. Tuos­ta­han si­nä pu­huit mi­nul­le pa­ri päi­vää sit­ten. Hei jo­ku mai­nit­si ää­neen tuon, lai­te­taan se, kun kum­pi­kaan ei tie­dä. Bo­nus­ky­sy­mys! Tä­män mi­nä tie­dän, seit­se­män kää­piö­tä. Vii­sas, Jö­rö, Nu­ha­ne­nä, Une­lias, Lys­ti­käs, Ujo ja mi­kä se oli. Se on ihan kie­len pääl­lä! Ai jat­ke­taan mat­kaa, ei ihan vie­lä. Kyl­lä se koh­ta tu­lee. Noh jat­ke­taan sitten.

Etsi virheet kuvista

Mat­kal­la teh­tä­vä­ras­til­le se tu­li mie­lee­ni. Vil­kas! Seu­raa­vak­si oli mä­ki­juok­sua, jos­sa pi­ti et­siä vä­hin­tään vii­si vir­het­tä ku­vis­ta. Vir­hei­tä ku­vas­sa oli seit­se­män. Kaik­kien löy­tä­mi­nen toi­si ison ka­san li­sä­pis­tei­tä. Ju­ju­na oli, et­tä pu­het­ta ei saa­nut käyt­tää ras­til­la ol­len­kaan kuin mer­ki­tyl­lä alueella.

Tuos­sa on iso mä­ki ja ih­mi­set juok­se­vat si­tä ylös alas. Si­nä­hän hoi­dat tä­män ras­tin? Het­ki­nen, se vaa­tii muis­tia. Tä­mä on mi­nun eri­koi­suu­te­ni! En­sin ala­ku­va ja sit­ten koh­ti mä­keä. Mik­si pi­ti va­li­ta kaik­kein jyr­kin ja pys­ty­suo­rin mä­ki… Ahaa täs­sä ku­vas­sa on tuo ja tuo eri ta­val­la. Yh­teen­sä vii­si koh­taa siis bon­gat­tu. Ei kun alas. Löy­sit­kö si­nä mi­tään mui­ta, et, ahaa, ei kun uu­des­taan. Tä­mä mä­ki on kyl­lä ihan tap­po. Tuos­sa on sel­väs­ti vir­he ja tuos­sa, kat­so mi­nua kun hui­don, kaik­ki löy­det­ty. Mat­ka jat­kuu alas, mi­ten mi­nä pyl­lyl­le­ni pää­dyin? Olen kun­nos­sa pie­ni mus­tel­ma vain tu­li kannikkaan.

Jat­kuu…

-Hen­riik­ka Asi­kai­nen, koejäsen-

Sei­son toi­mis­to­ra­ken­nuk­sen ovel­la ja pai­nan ovi­kel­loa. Olen juu­ri het­ki sit­ten park­kee­ran­nut au­to­ni tien toi­sel­le puo­lel­le. Jän­nit­tää hie­man, kos­ka en yh­tään osaa ku­vi­tel­la mi­tä oven ta­ka­na avau­tuu ja min­kä­lai­nen tyyp­pi avaa oven. La­sin ta­ka­na hen­ki­lö lä­hes­tyy ovea ja avaa sen minulle.

En­sim­mäi­nen asia on ter­veh­dys ja ha­laus. Pääs­sä­ni ole­va jän­ni­tyk­sen tuo­ma jää al­kaa hal­kei­le­maan. Mi­nut oh­ja­taan neuk­ka­riin, tar­jo­taan kah­via. Is­tun alas ja ti­lai­suus al­kaa. Pai­kal­la on mui­ta­kin koe­jä­se­niä, jot­ka ta­pa­sin haas­tat­te­lus­sa. Täs­sä koh­taa jää­ni on hal­jen­nut ko­ko­naan ja myös jän­ni­tyk­se­ni on poissa.

Mikä on brändi? ‑workshop

Ta­paa­mi­sen ai­hee­na on nuor­kaup­pa­ka­ma­rin brän­din miet­ti­mi­nen ja kehittäminen:

Mi­tä ha­luam­me ih­mi­sil­le tu­le­van mie­leen, kun he kuu­le­vat sa­nan Kuo­pion nuorkauppakamari?
Mi­tä ha­luam­me ih­mis­ten meis­tä ajattelevan?
Mil­tä ha­luam­me näyt­tää ulospäin?

Pai­kal­la oli van­ho­ja te­ki­jöi­tä ja uu­dem­pia koe­jä­se­niä. Kes­kus­te­lua syn­tyi ai­hees­ta pal­jon ja ja­oim­me nä­ke­myk­siäm­me. Po­ru­kan eri­lai­set taus­tat mah­dol­lis­ti­vat hy­vän kes­kus­te­lun ja toi­vat pal­jon eri nä­kö­kul­mia se­kä nä­ke­myk­siä. Pyö­rim­me tu­le­van brän­dim­me ym­pä­ril­lä, kään­sim­me si­tä ym­pä­ri ja äm­pä­riä, me­nim­me sen ali ja yli se­kä pu­rim­me ja taas ko­ko­sim­me sen uudestaan.

Mie­len­kiin­toi­sin­ta mie­les­tä­ni oli, et­tä ai­van uu­te­na hen­ki­lö­nä sain ol­la mu­ka­na miet­ti­mäs­sä tu­le­vaa brän­diä. Teim­me myös his­si­pu­heet eri koh­de­ryh­mil­le. Tar­koi­tuk­se­na oli siis ker­toa kaik­ki olen­nai­nen toi­min­nas­ta mak­si­mis­saan 30 se­kun­nin ai­ka­na. Muo­dos­tim­me pu­heet ryh­mis­sä kym­me­nes­sä mi­nuu­tis­sa. On­nis­tui­si­ko tä­mä sinulta?

Tulevaisuuden odotukset

Vas­ta vä­hän ai­kaa sit­ten Kuo­pioon muut­ta­nee­na um­mik­ko­na koin he­ti, et­tä olen pääs­syt mu­kaan hie­noon po­ruk­kaan. Kaik­ki ote­taan oma­na it­se­nään vas­taan. Odo­tan uu­del­ta harrastukseltani:

- uusia ystäviä
— kansainvälisyyttä
— uramahdollisuuksia
— ver­kos­to­ja sekä
— pro­jek­te­ja, jois­sa voin ke­hit­tää osaamistani.

Tu­le­vat ta­pah­tu­mat tuo­vat hy­vän mah­dol­li­suu­den tu­tus­tu­mi­sel­le ja haus­kan­pi­dol­le. Us­kon, et­tä saan täl­tä har­ras­tuk­sel­ta myös am­ma­til­li­ses­sa mie­les­sä hy­vin pal­jon it­sel­le­ni. Uu­te­na Kuo­pio­lai­se­na saat­taa tar­koit­taa myös uusia ura­mah­dol­li­suuk­sia uu­des­sa kotikaupungissani.

Tä­män toi­min­nan kaut­ta pää­sen tu­tus­tu­maan Kuo­pion kau­pun­kiin, sen lii­ke-elä­mään se­kä yri­tyk­siin ai­van nä­kö­ala­pai­kal­ta.  Jat­kos­sa­kin py­rin ker­to­maan ta­pah­tu­mis­ta, jois­sa olen ol­lut mu­ka­na.  Ai­on ker­toa myös kuin­ka toi­min­ta vie mi­nut mu­ka­naan, se­kä kuin­ka hy­vin se aut­taa mi­nua aset­tu­maan uu­teen ko­ti­kau­pun­kiin. Täy­tyy siis heit­täy­tyä täy­siä mukaan!

- Vil­ho Put­ko­nen, koejäsen -