Siirry sisältöön

Koulutukset

Ja kouluttautuminen

Erilaiset, monipuoliset koulutukset ovat olennainen osa kamaritoimintaa. Koulutuksia järjestetään sekä kamaritasolla että kansallisissa, kansainvälisissä ja aluekokouksissa. Myös kamarin projektit ovat kouluttautumista, niissä opitaan tekemällä.

Nuorkauppakamarilainen voi kehittää johtamistaitojaan lähtemällä hallitus- ja projektitehtäviin. Esiintymistaidot paranevat puhe‑, debatti- sekä Vakuuta ja vaikuta- koulutuksissa. Jos kouluttaminen kiinnostaa, niin kouluttajapolun koulututukset tarjoavat ensiluokkaista ohjausta koulutuksen saloihin. Kamarikoulutuksissa ei päntätä oppikirjoja, vaan tehdään monipuolisesti harjoituksia.

Jos sinulla on idea, millaista koulutusta haluaisit kamarissamme saada tai jos olet itse kiinnostunut kouluttamaan kamarilaisille omaa osaamistasi, ota yhteyttä koulutusvastaavaamme (IND) Heidi Autioon (heidi.autio@jci.fi)

IMG_20220211_171933

Esiintymistaito- ja kouluttajakoulutukset

Oletko kuullut joskus todella tylsän puheen, jonka punainen lanka katoaa jo alkumetreillä? Kaipaatko harjoitusta väittelyissä tai argumentoinnissa? Oletko joskus ollut neuvottelutilanteessa, jossa et olekaan osannut tuoda omaa näkökulmaasi esille? Teetkö esityksiä tai koulutuksia ammatiksesi?

Puhekoulutuksessa perehdytään vaikuttavan puheen suunnitteluun ja pitämiseen kohdeyleisö huomioiden. Koulutuksessa saadaan hyvät valmiudet osallistua kamarin, kansallisen tason ja myös kansainvälisten kokousten puhekilpailuihin.

Debattikoulutus on väittelytaidon koulutus. Koulutuksessa harjoitellaan argumentointia, esiintymistä ja kilpaillaan leikkimielisesti kolmen hengen joukkueina. Debatti kuuluu puhekilpailun ohella alue‑, kansallisen ja kansainvälisen tason kamarikilpailuihin.

Vakuuta ja vaikuta ‑koulutus antaa eväitä niin esityksen suunnitteluun kuin itse esitystilanteeseenkin. Vinkkejä saadaan esityksen rakenteen kehittämiseen, aihevalinnan kirkastamiseen sekä esityksen tavoitteiden saavuttamiseen. Lisäksi koulutuksessa perehdytään yleisön ja tilan vaikutukseen sekä esiintymiseen valmistautumiseen.

Kouluttajapolku

Nuorkauppakamari tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä kouluttajana. Tavoitteena on kehittää jäsenten kouluttamistaitoja työelämää varten. Kouluttamistaidoista on hyötyä niin esimiestehtävissä, myyntityössä, asiantuntijatehtävissä kuin monessa muussakin ammatissa.

Kouluttajana kasvaminen ja kehittyminen tapahtuu Nuorkauppakamarissa osallistumalla kouluttajapolun tarjoamiin koulutuksiin sekä toimimalla kouluttajana erilaisissa koulutuksissa.

Kouluttajapolku koostuu viidestä koulutuksesta, jotka ovat

  1. Vakuuta & Vaikuta — Esiintymistaidon koulutus 
  2. Kehity Kouluttajana — Ihmisen oppiminen ja erilaiset koulutusmenetelmät 
  3. Koulutuksen suunnittelu — Koulutuksen tavoitteiden ja sisällön luominen
  4. Esitystekniikka — Esityksen visualisointi Powerpoint ‑ohjelmaa hyödyntäen
  5. Koulutuksen markkinointi — Koulutuksen tehokas markkinointi ja kohderyhmäajattelu 

Koulutuksia voi kouluttaa, kun on suorittanut koko kouluttajapolun ja koulutuskohtaisen kouluttajaperehdytyksen, joka voi olla esimerkiksi apukouluttajana toimiminen.

Nuorkauppakamarissa on mahdollisuus osallistua myös virallisiin JCI-koulutuksiin, jotka ovat kansainvälisen JCI-organisaation kehittämiä ja ylläpitämiä ja tarjoavat niitä vain nuorkauppakamarilaisille.

IMG_20220211_172849721
WhatsApp Image 2023-01-15 at 09.46.15 (1)

JCI-johtajuuspolku

Nuorkauppakamari tarjoaa mahdollisuuksia oppia johtamista paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti. Jokainen virka tai tehtävä tarjoaa mahdollisuuden opetella ihmisten johtamista. Nuorkauppakamarin johtamiskoulutukseen on laadittu myös kansainvälisesti palkittu 3LED — johtajuusvalmennus konsepti.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Sampo Riihimäki
pres@jckuopio.fi